Tiedän, mitä aion ainakin yrittää tehdä ensi vuoden. Pitää hauskaa, juhlia ja etsiä itseäni. Pari vuotta sitten tiesin kuka olen, mutta sitten eri asiat saivat minut hukkaamaan itseni. Ukin kuolema jätti tyhjän olon. Lisäksi aloin pelkäämään rakkautta ja sitä että kuolen yksin. Ehkä silloin myös suljin tunteitani. Syövän aikana taas tunteeni kävi ylikierroksilla ja hoin lähimmäisilleni että rakastan heitä. 2018 kuluu siinä, että rakennan itsestäni entistä ehomman.
En ole enää se, mitä olen ollut ja olen siitä surullinen. Olin itsevarmempi ennen syöpää, mutta myös masennus on vaikuttanut siihen. Mutta jos itseäni yhtään tunnen (siihen kovasti pyrin), niin keväällä oloni on jo parempi. Viimeistään kesällä.
Olin ylpeä siitä että tiesin kuka olen. Nyt tiedän vain kuka olin ja pyrin siihen takaisin, mutta entistä vahvempana. Entistä parempana ihmisenä.
En ole viimeiseen vuoteen jaksanut tai pystynyt masennukseltani harrastamaan mitään. Pelailen kyllä, mutta lukeminen ja piirtäminen on jäänyt. Olen myös kirjoittanut, mutta pahimpana masennusaikana sekin jäi.
Piirsin minä viimeisen parin vuoden aikana ainakin kaksi kertaa, kummankin lahjaksi. Ehkä 2018 kokeilen aloittaa maalauksen. Tavoitteena olisi myös ottaa cosplay kuvia, niitä kun ei toistaiseksi vielä montaa ole instagramissani. Omistan sinne tilejä 2, toinen on julkinen ja cosplayn takia tilin loin, mutta olen täyttänyt sen toistaiseksi nörttijutuilla, selfieillä jne.
Ehkä olen enemmän toiveikas ensivuodesta. Kaikkea jännää ja uutta voi tapahtua. Myös paljon paskaa, mutta tähänkin mennessä on selvitty. Jos tänä vuonna oon onnistunut tappamaan syövän eikä se minua, niin ehkä ensivuonna saa olla terveenä. Pitää olla toiveikas ja pitää peukut pystyssä. Pakko ensvuoden on ainakin tämä vuosi voittaa.
Ja ei, en todellakaan aina ole näin positiivinen. Välillä tulee näitä positiivisia hetkiä. Pitää vain ottaa vastaan se mitä elämä antaa ja potkia sitä päähän jos se on perseestä, vai mitä? 😅
Toiveikasta vuotta 2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti