Yöllisiä mietteitä

Seisoin painikehässä

Vastaani tuli masennus. Se heitti minut maahan ja hyppäsi päälle säälimättä.
Kun sen alta vihdoin pääsi vähän kurkistamaan, se hyppäsi uudestaan.

Lopulta se kyllästyi ja lähti nojailemaan kehää vasten. Kai se ajatteli että seuraava vastus olisi kovempi.

Syöpä astui kehään isona ja vahvana. Katsoin sitä, hyi saatana totesin, se oli iso ja pelottava näky. En kuitenkaan luopunut toivosta vaan kävin päälle. Ei se ollutkaan niin vahva kuin kuvitteli. Masennus katsoi sivusta ja hyppäsi lopulta selkään. Välillä se sai minut maahan, onneksi vain hetkeksi. Siinä me painittiin kolmestaan. Syöpä sai lopulta turpaansa ja lähti luikkimaan karkuun.
Nousin ylös ja hymyilin niin helvetin onnellisena pitkästä aikaa.
Sitten masennus muistutti itsestään. Huokaisin. Kävin polvillani niin että masennus pääsisi taas kiipeämään selkääni. Nousin ylös ja lähdin kävelemään masennus mukanani tietäen että kyllä sekin taakka joskus lähtee minua karkuun.