Hiukset

Käsittelen tämän monelle vaikean aiheen syövän aikana (varsinkin naisille vaikean)

Mä stressasin niin paljon hiuksista, kun kuulin syövästä. Pelkäsin ihmisten reagointia ja sitä, kuinka itse vihaisisin ulkonäköäni. 

Sitten se päivä koetti ja ne alkoivat tippumaan, suihkussa niitä lähti ihan hirveästi. Aamulla sänky oli niitä täynnä. 

Ensireaktio oli itku, oon ollu tosi ylpee mun hiuksista viimeiset vuodet. 

Aikaa kului pari viikkoa ja päätin leikata hiukset, olin kyllästynyt niiden tippumiseen ja kutittamiseen. Tiesin että ne tippuvat kuitenkin. 

Yks päivä kokeilin peruukkia ja olisin halunnut heittää sen ikkunasta ulos ja särkeä peilin. Vihasin ulkonäköäni, enemmän vihasin peruukkia. En halunnut tarvita sellaista. Lopulta en pitänytkään sitä kuin kerran, halusin kulkea ilman enkä kadu. En halua esittää muuta kuin olen ja niiden kanssa olo ei ollut sellainen, että olisin oma itseni. Tässä kuva peruukista, eikö olekin aidonnäköiset?

Mutta kaikkeen tottuu. Nyt mulla kasvaa uudet, tosi vaaleat hiukset. Kannan tätä päätä ylpeydellä, voittajana. Pidän ulkonäöstäni, mutta uusia silmälaseja katsoessa oli vasta jotenkin vaikea katsoa peiliin. Lopulta löytyi lasit, mistä pidän.  Niistä minulla ei vielä löydy kuvaa.

Ajattelin ennen, että kalju sopisi harvoille naisille, olin nähnyt vain vahvasti meikkaavia hiuksettomia naisia. Viimeaikoina olen nähnyt tosi upeita naisia ilman hiuksia, ilman meikkiä. Eräs tyttö entisestä koulustani on yksi syy, miksi stressini hiuksiin vähentyi hiusten tippuessa. Lopulta hieman jopa odotin kauhunsekaisin tuntein, että pääsen näkemään miltä näytän. Ollaan tän tytön kanssa facebook kavereita ja tiiän että hän tulee lukemaan tän: Kiitos. Sain uuden kuvan mun päähän, ettei kauniilla naisella tarvi olla hiuksia. 

Oon oppinut paljon. Naiseus on asennetta ja itsevarmuutta. Hiukset on ollut yks iso asuste, mutta ne ei oo kauniille naiselle pakolliset. 

Naiseus on enemmän, kuin ne karvat päässä. Kuten tää tyttö sano, ne on vaan karvoja. Ne kasvaa takaisin.

Niin kasvaa, kovaa vauhtia. On mahtavaa seurata niiden kasvua. Ennen sitä katsoi ehkä hieman inhoten peilikuvaansa, nyt sitä katsoo ylpeenä ja odotellen peilistä. Siinä ne kasvaa. 

Masennus

Mä masennuin pari vuotta sitten sen jälkeen kun olin ollut 4kk keuhkokuumeessa. Sitten yhdelle vuodelle tuli 3 hautajaiset, joista kuten oon sanonut, ukin kuolema vaikutti muhun eniten.

Halusin saada aikaiseksi kirjoittaa masennuksesta kun kirjoitimme nettikaverini kanssa siitä pari kuukautta sitten. Aloitin tän tekstin jo silloin. Hän on kertonut vähän parista kaveristaan jotka ovat myös masentuneet eikä aina ymmärrä että masentuneet eivät jaksa samalla tavalla. Ehkä tämä teksti vähän "avaa meidän maailmaamme" edes vähän. Masennus kuitenkin oirehtii ihmisillä eri tavoin eikä kaikista todellakaan asiaa näe.

Keskustelimme silloin masennuksesta että mitä se on. Ei sitä ymmärrä täysin jos ei itse sitä koe, en minäkään ymmärtänyt ennen. Mun kohdalla se on ollu niinku monsteri joka vie mielenkiinnon asioihin. Monsteri syö sun energiavarastot ja siksi suuri osa masentuneista nukkuu päivät. Kaverini kysyi että onko siinä kausivaihtelua. On siinä, välillä se monsteri kai nukkuu ja olo on hyvä. Sitte se herää ja muistuttaa kui paska oot, kuinka et pysty mihinkään.

Oon enimmäkseen nukkunut viimeisen vuoden, koska nukkuessa sä et mieti asioita. Mä tunnustelen liikaakin mitä mä tunnen ja mä tunnen olevani "tyhjä", sitä on vaikea selittää mutta se tunne alkaa ahdistaa. Vuosi sitten mä itkin jatkuvasti enkä mä päässy sängystä ylös, en mä vieläkää aina pääse mutta oon niin tottunut olee sängyssä. Se on turvapaikka. Mun olo on helpottanut paljon siitä, mitä se oli, mutta on vielä paljon minkä pitää muuttua. Viimeaikoina oon kärsiny taas ahdistuksesta enkä oo aina varma mistä se kumpuaa. Mutta mä oon päässy vihdoin ulos talosta joinakin päivinä. Rakennutan ystävän kanssa cosplayta varten juttua ja kävin toisen ystävän luona joku päivä. Oon oikeastaan aina neljän seinän sisällä, joten on kivaa vaihtelua päästä muualle, varsinkin kun yksin ollessa kämpällä se ahdistus pääsee iskemään. Yleensä se iskee illasta tai yöstä, kun on yksin. Varmaan se on osasyy miksi masentuneella voi olla huono unirytmi, en ees tiiä kui monesti oon valvonut sen takia kun on ollut surkea olo. Mä vien ajatukset muualle yleensä pelaamalla tai kirjoittamalla kaverille.

Mutta onneksi on niitä ihmisiä, keille voi kirjoittaa tai pyytää käymään jos on paha olo. Kaikilla ei oo ja kaikille heille haluun lähettää voimahalin. Ehkä joku päivä nää monsterit lähtee kiusaamasta meitä.
Sitä ennen meillä pitää vain kestää, vaikka aina ei halua. Tiiän kyllä sen olon kun ei vaan jaksaisi enää mitään.
Mutta me kestetään, ollaan vahvoja.

Tsemppiä!

Syöpäpuolella käynti & kiitos

1.2 kävin syöpäpuolella loppuvastaanotossa. Rintarangan alueella  on ei-aktiivista pesäkettä jonka pitäisi häipyä itsekseen. Nyt minua odottavat 3kk kontrollit, 5 vuoden päästä terveen paperit. Jossain vain kytee kokoajan pelko että entä jos ne pesäkkeet ei lähde. Entä jos sitä ei sitten huomaisikaan jos syöpä uusiutuu.

Pää on kaikesta tosi sekaisin, onneksi loppujen lopuksi hoidot kesti vain 3 kuukautta. Mulla on jatkuvasti henkisesti vaikea olo ja ahdistaa herkästi. Olen ollut paljon ystävieni kanssa ja olo on heidän kanssa parempi. Ajatukset on silloin muualla.
Eräs päivä kokkailtiin ja hieman siivoiltiinkin ystävän kanssa ja hieman liikutuin siitä, että sain jotain aikaiseksi ja että mä jaksoin tehdä jotain. Voimat on edelleen hoidoista vähissä eikä tää masennus helpota asiaa yhtään.

Eräs päivä aloin miettii yhtä asiaa. Sitä että ei mulla oo montaa ihmistä ketä kutsun ystäviksi, mutta heidän laatu.

Ilman yhtä ihmistä mun pää ois vielä enemmä hajalla, koska mun itsetunto kärsi ekaks kamalasti hiusten lähdöstä. Se oli mulle niitä vaikeimpia asioita tän syövän aikana. Hän antoi mulle idean pukeutua enemmän punk tyyliin nyt kun hiustilanne on mitä on. Silloin en pitänyt ideasta koska vihasin ulkonäköäni, olihan se nyt muuttunut mun silmissä radikaalisti. Nyt oon aika sujut sen kanssa. Onneksi mä pukeudun muutenkin punk/rock/goth tyyliin. Netissä on tullut haukkuja tasan yhdeltä, mutta vissiin mulla on nykyään niin hyvä itsetunto että ei se sattunut tai tuntunut missään.

Toinen ihminen on mm. auttanu mua kotosalla tosi paljon kun ei mulla pariin kuukauteen jalat kantanu, enkä saanu poistua kotoa mihinkään kuukausiin. En myöskään saanut olla yksin.

Kolmas ystävä on auttanu mua kotosalla ja oon saanu hänen ansiostaan ajatuksia muuallekin. Ollaan siivoiltu, kokattu ja pelattu yhessä.

+ Ihmiset keiden kanssa oon viestitelly paljon kotona ja sairaalassa ollessa.

Oon heille tosi kiitollinen, samoin kaikille ketkä on rukoillu mun puolesta ja auttanu mua muutenkin tässä kuukausien aikana. Ja kaikki ketkä on tsempannu. Mä tein sen. Vittu mä tein sen ja oon elossa. Mun oli pakko selviytyä ja tässä mä oon.

Oon päässyt nyt ulos ja oon uskaltanut lähteä ilman peruukkia, vaikka ensin se pelotti ihan helvetisti. On ollut hieman outoa että mut saatetaan tunnistaa ulkona, mutta on mahtavaa että ihmiset tulee juttelemaan. 3.1 käytiin ystävän kanssa ulkona ja sain illan aikana viisi halia. Ekat pari tunnisti mut, loput 3 halia tuli kun multa tultiin kysymään syövästä. Kerroin että oon nyt terve ja sain halit.

On mahtavaa kuulla, että nää tekstit on antanu jollekin toisellekin voimaa, joten mulle todellakin saa tulla juttelee jos mua ulkona näkee. Vertaistuen takia mä teen tätä.

Kiitos kaikille tsempeistä, kyllä tää tästä. Kaikki kääntyy paremmaksi.