sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Kevään vointi ja suunnitelmia

Hei!

Mietitte ehkä, miten oon voinut nyt. Kävin tällä viikolla magneettikuvissa ja syöpälääkärillä. Pesäkkeitä on edelleen, mutta ei aktiivista ja luusto korjaantuu pikkuhiljaa.

Olo on ollu ihan hyvä, jos satunnaisia masennuskohtauksia ei lasketa. Niitä tulee helposti masentuneelle jos esim. Jokin ei onnistu vaikka kuinka yrittää. Tai kun tiputat/kaadat tavaroita vahingossa ja sillepäivää on jo tapahtunut muitakin vastoinkäymisiä...

No, vietin tuossa huhtikuussa synttäreitäni kaveriporukalla ja sitten oli reissu Disneyworldiin ja olen ollut enimmäkseen kämpillä. Nyt pari päivää sitten sain idean, jota alan nyt toteuttamaan pikkuhiljaa.

Aloin kyselemään vähän aikaa sitten cosplay asuja Facebookista. Kyselin siis mm. Pokemon tai Disneyhahmojen asuja, sellaisia mitä lapset tunnistavat. Hain juuri tänään Liisa Ihmemaassa (Alice in Wonderland) hahmon asun. Huomenna haen asuja lisää ja minun pitää käydä joku päivä ostamassa peruukit hahmoille, kunhan olen tarkistanut asujen olevan hyviä. Laitan kuvia myöhemmin.


Suunnitelmana on käydä lähileikkipuistoissa ilahduttamassa lapsia näissä satuhahmojen vaatteissa ja kertomassa vähän cosplaysta. Loin eilen uuden blogin (https://satuhahmojentapaaminen.blogspot.fi/2018/05/kuka-olen-ja-mita-cosplay-on.html?m=1) jossa voin kertoa kuka olen, miksi haluan tehdä tämän (sillehän ei ole oikeastaan muuta syytä kuin se, että haluan tuoda iloa ihmisille) ja mitä cosplay on.

Mutta yleisesti ottaen mulla menee ihan hyvin ja ajattelin aloittaa liikunnan. Tänään käytiin ystävän kanssa kaverien luona ja tuli +6 kilsan pyörälenkki. Olen yllättynyt, ettei kunto olekaan huono, vaikka ei ole tullut paljoa liikuttua kun on parantunut. Ja tuon projektin aikana tulee varmasti liikuntaa.

Pitää varmaan laittaa myös kuva että mitenkäs hiukset voivat. Kasvavat kovaa vauhtia!



Hyvää kevättä kaikille 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

2019

Odotin 2018 vuodelta enemmän, mutta onneksi loppuvuotta kohti elämä on parantunut. Huonoimmat hetket vuoden aikana oli kolmen kuukauden f...